ProDesim - tuotekehityksen simulaatiomenetelmä

In English / Englanniksi

ProDesim - tuotekehityksen simulaatiomenetelmä

ProDesim on tuotekehitysintensiivisen yrityksen liiketoimintaa simuloiva yrityspeli, jonka avulla työyhteisöt ja alan koulutusta antavat oppilaitokset voivat testata ja kehittää luovan työn menetelmiään sekä oppia uusia ja tuottavampia tekemisen tapoja.

ProDesim-simulaatiopelin avulla tuotekehitysprosessia on mahdollista harjoitella ja hioa riskittömästi. Simulaatio mallintaa tuotteen eri vaiheita ideasta markkinoille. ProDesimiä voidaan soveltaa erityyppisissä organisaatioissa ja se soveltuu erityisesti tuotekehitystyötä tekeville ja johtaville henkilöille sekä tuotekehitysopetusta antaville oppilaitoksille.

Simulaatioon osallistujat oppivat ja saavat palautetta mm. tuotekehitysinvestointinsa taloudellisesta kannattavuudesta ja markkinadynamiikasta, projektin ja henkilöstön johtamisesta ja aikataulussa pysymisestä sekä kehitysryhmän vuorovaikutukseen ja osaamistasoon liittyvistä seikoista.

Ajankohtaista

ProDesim tutustuttavana Indonesiassa

30.03.2014     19:14

Binus yliopiston opettajat pääsivät tutustumaan pelilliseen oppimiseen ja esittämään kysymyksiä ProDesim simullatiopelin käytöstä.

Lue lisää >>

.       .       .       .       .       .       .       .       .       .       .       .

Best Paper Award

04.08.2012     09:08

ProDesim esillä kansainvälisessä insinöörikoulutuksen konferenssissa.

Lue lisää >>

.       .       .       .       .       .       .       .       .       .       .       .

Savonia-ammattikorkeakoululle räätälöity ProDesim-tuotepaketti

10.10.2011     12:53

Savonia-AMK on ottanut käyttään ProDesim-simulaation yhdeksi työvälineeksi monialaista opetusta tukevassa Open Innovation Space -hankkeessaan. Lisätietoja OIS-hankkeesta osoitteesta http://ois10.blogit.fi.

Lue lisää >>

.       .       .       .       .       .       .       .       .       .       .       .

ProDesim mukana AMKTULI-ohjelmatoiminnassa

17.03.2010     11:19

ProDesim-simulaatiopelejä järjestetään keväällä Turun AMK:n TULI-ohjelmarahoitusta saaneille. Ilmoittaudu pelipäivään allaolevan lomakkeen kautta. Paikkoja rajoitetusti!

Lue lisää >>

.       .       .       .       .       .       .       .       .       .       .       .

Konsulttiyritys lisensoi ProDesim-tuotekehityspelin

06.10.2009     14:04

Yritysten tuottavuuden kehittämiseen erikoistunut KT Selin Oy on solminut Turun ammattikorkeakoulun kanssa lisenssisopimuksen ProDesim-tuotekehityspelistä. Peli yhdistää innovatiivisella tavalla perinteisen lautapelin ja tietokonesimulaation. Juuri solmittu lisenssisopimus on esimerkki Turun AMK:ssa onnistuneesti kaupallistetusta tuotteesta, jota yritykset voivat hyödyntää.

Lue lisää >>